Takin huppu ja aurinkolasit peittävät osan Paula Pakarisen kasvoista, joiden oikea puoli ruhjoutui pahasti mustelmille.
Miska Miettinen
Kauppareissulla rajusti kaatunut orimattilalainen kiittää vierellä pysyneitä
Kustaa Erkon (1851–1901) hautamuistomerkki sijaitsee Orimattilan kirkkomaalla hänen vanhempiensa haudan vieressä.
Median museo ja arkisto Merkki
Kustaa Erkko nousee veljiensä varjosta
Juha Kauhanen (vas.) ja Jari Kuosmanen ovat kokeneita seikkailijoita.
Juha Kauhasen albumi
Maailmanmatkaajat lähtevät seuraavaksi ajamaan Afrikkaan
Tieräkkös siä?
Hartauskirjoitus | Isänpäivä
Orimattila saa liikuntavastaavan
OSU:n aikuistoiminta sai harvinaisen tunnustuksen. Kuvassa asetta pitelee Pihla Pulliainen.
Miska Miettinen
Orimattilan Seudun Urheiluampujille aikuisliikunnan Tähtiseura-tunnus
Kuntalaiset toivat esiin kokemuksiaan sote-auton palveluista sekä toiveitaan palvelujen kehittämiseksi Pukkilassa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.
Hanna-Mari Tyrväinen
"Kun sieltä ei soiteta takaisin, on vaikea saada aikaa"
Kai Koskiselle jatkopesti Keskustan Orimattilan kuntayhdistyksen puheenjohtajana
Orivillen alueelle tilataan hulevesiselvitys
Piirros: Arvo Huisko
Arskan ajatelmia
Ajankohtaista terveydestä | Hammasimplantti vaatii elinikäistä ylläpitohoitoa
Lukijan postia | Emme saa hyväksyä nuorten huumekuolemia normaaliksi osaksi suomalaista arkea
Tapio Perttunen on edelleen vedossa seitsemänkymppisenäkin. Medialle hän esitteli haastattelun jälkeen Toukona tunnettavaa hevosta.
Miska Miettinen
Tapio Perttusen päivät eivät lyhene seitsemänkymppisenäkään
Helstelä jatkaa Kristillisdemokraattien paikallisosaston puheenjohtajana
Ollosten motocrossrata on edelleen hallinto-oikeuden syynissä, mutta ajaminen jatkuu.
Miska Miettinen
Orimattilan lupajaosto puoltaa crossaamisen jatkumista
Myrskylän kunnanjohtaja Esa Ukkola pitää kriisikuntamenettelyn uhkaa todellisena, ellei kunnan taloutta saada tasapainotettua.
Juho Kiuru
Myrskylän kuluva vuosi toteutumassa odotettua heikompana
Luetuimmat
Tuoreimmat
Orimattilan toimitilapäällikkö Leena Pekkanen irtisanoutui
Orimattilalaisfirma suunnittelee isoa hallia Pennalaan
”Orimattila hinkkaa viimeiseen asti”
Kokaiinia käyttänyt kuljettaja jäi kiinni Orimattilassa
40 vuotta sitten | Ratsastuskoulu Orimattilaan
Kauppareissulla rajusti kaatunut orimattilalainen kiittää vierellä pysyneitä
Kustaa Erkko nousee veljiensä varjosta
Maailmanmatkaajat lähtevät seuraavaksi ajamaan Afrikkaan
Orimattilan toimitilapäällikkö Leena Pekkanen irtisanoutui.
Juho Kiuru
Orimattilan toimitilapäällikkö Leena Pekkanen irtisanoutui
Heatchain oy:n hallin päädyn julkisivu lupapiirustuksissa esitettynä.
Granlund oy
Orimattilalaisfirma suunnittelee isoa hallia Pennalaan
”Orimattila hinkkaa viimeiseen asti”
Kokaiinia käyttänyt kuljettaja jäi kiinni Orimattilassa
Panttivankia ajelutettiin ympäriinsä ja uhkailtiin sormien katkomisella
Antero Kiviniemi aloittaa kaupunginjohtajan virassa 1. joulukuuta.
Hanna-Mari Tyrväinen
Antero Kiviniemi aloittaa kaupunginjohtajana joulukuun alussa
Kuntalaiset toivat esiin kokemuksiaan sote-auton palveluista sekä toiveitaan palvelujen kehittämiseksi Pukkilassa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.
Hanna-Mari Tyrväinen
"Kun sieltä ei soiteta takaisin, on vaikea saada aikaa"
Rattijuopumusepäily sai Orimattilassa kaksi tuotantokautta tunnin sisään
Tapaus eteni rikosilmoituksesta käräjäoikeuden tuomioon, mutta ulosotto päättyi varattomuusesteeseen.
Hanna-Mari Tyrväinen
Tänään tästä | Oikeus toteutui, mutta hävisin silti
Sampolan Rengaspajan yrittäjä Sami Ranne kertoo, että muutto uusiin tiloihin oli suuri urakka. Tavaraa on paljon, ja lopullisten paikkojen löytyminen vie vielä aikaa.
Hanna-Mari Tyrväinen
Viikon saldo | Sampolan Rengaspaja muutti uusiin tiloihin Viljamaantielle